Kohti kesää ja sen yli – terveisiä asiakkaillemme!

Muistatko toiveeni uudenvuodenlupauksista? Kun nyt katsot alkuvuotta, miten sinä itse ja työyhteisösi olette onnistuneet pitämään työkyvystä huolta?

Me Pihlajalinna Työterveydessä olemme onnistuneet mielestäni hyvin. Työhyvinvointi ja asiakastyytyväisyys ovat kohentuneet, ja yhteistyössä asiakkaidemme kanssa olemme saavuttaneet upeita tuloksia. Samalla olemme jatkaneet työtä kohti entistäkin vaikuttavampaa työterveyspalvelua.

Vaikuttavuus tarkoittaa muutosta parempaan – oikeansuuntaisia vaikutuksia ihmisten terveyteen, asiakkaidemme toimintaan työntekijöiden työkyvyn kautta, ympäristöön ja organisaation talouteen. Vaikuttavuus on myös turhan työn välttämistä ja resurssien viisasta käyttöä.

Syksyllä saat tietoa uusista palveluistamme, joiden kaikkien kehitystä ohjaa sama päämäärä: vaikuttavuus. Se syntyy yhdessä tekemällä. Pidäthän, arvon avainhenkilö, huolta myös omasta jaksamisestasi. Kesä on monelle mahdollisuus ladata akkuja, ja sitäkin mahdollisuutta kannattaa tovi pohtia.

Pidämme huolta koko Suomen Työterveydestä, ja siksi myös me lomailemme.

Syksyn yhteistyötä innolla odottaen,
Henni Hyytiä-Ilmonen & tiimit

 

Aikaisemmat ajankohtaiset uutiset

Tulos syntyy hyvinvoinnin kautta

Psykologinen turvallisuus työpaikalla on keskeinen tekijä, joka edistää sekä työntekijöiden hyvinvointia että yrityksen tulosta. Mutta miten tämä...

Lomalta paluun ABC

Miten ihanalta tuntuukaan, kun lämpö hellii jäseniä ja kaivattu kesäloma tuo vapautta ja vaihtelua päivien sisältöön. On aikaa ja mahdollisuuksia...

Kesäyön uni

Kesä on tullut vihdoinkin ja saanut meidät heräämään talven horroksesta. Valon määrä lisääntyy huimasti ja lämpö hellii niin kehoa kuin mieltäkin....

Kesä on aivojen palautumisen aikaa

Työterveyspsykologina huomaan vuosi toisensa jälkeen, että ihmiset odottavat kesältä vastapainoa pimeyden ja kylmyyden ajalle. Jos kesä osoittautuu...

Nainen, vaihdevuodet ja työelämä

Nivelkipuja, unettomuutta, sydämentykytystä, päänsärkyä, hikoilua? Tuntuuko, että rautainen ammattitaito ja osaaminen ovat yhtäkkiä katoamassa ja...

Johda itseäsi kuin Hercule Poirot

Toimitko työssäsi kuin Hercule Poirot? Mitä paineisempi tilanne, sitä varmimmin mestarietsivä ilmoitti kaikille osapuolille vetäytyvänsä...

Kokonaisvaltainen työergonomia

Mitä tarkoittaa ergonomia? Sana ergonomia tulee kreikan kielen sanoista työ ja luonnonlait (ergo ja nomos). Tässä työ tarkoittaa työelämässä...

Pidetään huolta työkyvystä

Suomalaisessa työelämässä ilmenee vanhaa yksioikoista suhtautumista sairaudesta aiheutuvaan työkyvyttömyyteen. ”Tulet töihin vasta, kun olet täysin...

Influenssa voi tulla kalliiksi

Tiesitkö, että terve työikäinen voi sairastaa influenssaviruksen vuoksi viikon ajan? Yhden sairauspoissaolopäivän kustannus on keskimäärin 400...

Tunnetko oman työkykyvalmentajasi?

Pihlajalinnan moniammatilliseen työterveyshuoltotiimiin kuuluu myös työkykyvalmentaja, joka toimii työterveyshuollossa sosiaalialan asiantuntija...