Palautuminen työpäivän aikana – taukoja, vaihtelua ja työyhteisön tuki

Tauon pitäminen on tyypillinen tapa järjestää palautumiselle aikaa. Etenkin fyysisesti kuormittavassa työssä on hyvä antaa kehon välillä laskea kierroksia ja normalisoida lämpötilaa. Havaintojamme, muistiamme, päättelyämme ja eläytymiskykyämme kuormittavassa työssä sitä vastoin vaihtelun tarjoaminen voi olla jopa taukoa tehokkaampi keino ladata akkuja ja saada taas virtaa työhön.

Jos työpäiväsi koostuu palavereista palaverien perään, ja huomaat olosi turtuvan siihen, että muut työt jäävät tekemättä, palautumistasi tukisi uudenlaisen kalenteripohjan suunnittelu. Näin olisi mahdollista varautua kokousten jälkeen tulevien tehtävien hoitamiseen tai niitä ennen tarvittaviin valmisteluihin. Tämä voi myös realisoida sen, montako tapaamista työpäivään mahtuu – harvoin neljää enempää.

Jos työpäiväsi on käynyt yksipuoliseksi jollain muulla tapaa, pohdi mikä olisi vastapaino tälle nyt runsaana esiintyvälle tekijälle, ja pyri saamaan kirkkaita raitoja muutoin synkkään mattoon tuomalla vaihtelua työpäivään. Työpäivästä voi tehdä yksitoikkoisen vaikkapa puuduttava yksinpuurtaminen, liian pitkiä aikoja sitova tiedon hakeminen tai jatkuvasti asiakkaiden käytettävissä oleminen. Jos oman kuormittajan tunnistaminen tuntuu hankalalta, kannattaa asiasta keskustella tiimissä muiden kanssa tai tulla vaikkapa työterveyspsykologin vastaanotolle, jolloin peilausta saa vuorovaikutuksesta.

 

Työpäivän aikaisessa palautumisessa on olennaista rytmittää tekemistä maksimissaan 90 minuutin rupeamiin, joiden välillä käytettävä aivoverkko vaihtuu. Eli jos työpäivän alkajaisiksi tuotat luovaa tekstiä itseksesi, sopii sen perään esim. palaveri Teamsissa muiden kanssa. Tai jos olet vetäjänä palaverissa ensin, saisi kalenterissa seuraava varaus sisältää jotain muuta, kuin vetovastuussa olemista.

 

Vastinpareja ovat esimerkiksi:

  • ihmisten kanssa sosiaalinen yhteistyö ja omiin suunnitelmiin uppoaminen
  • toiminnallisesti aktiivinen työskentely ja hiljaisempi istuskelu paikoillaan
  • tarkkuutta vaativa tarkastelu ja vapaampi ajattelu suuremmissa linjoissa.

Palautumista tukee vaihtelun lisäksi myös tunne valmiiksi saamisesta, eteenpäin pääsemisestä tai yhdessä onnistumisesta. Kun seuraavan kerran olette tiimin kanssa etäpalaverissa tai lähitapaamisessa, tutkikaa myös vuorovaikutustanne: tukeeko se yhteistä tiimin palautumista, akkujen lataamista ja toinen toisensa innostamista tai lohduttamista sen mukaisesti, mille kulloinkin on tarvetta. Voitte käydä kierroksen palaverin päätteeksi, mitä voimavaraa tämä palaveri buustasi.

 

Susanna Paarlahti

Työterveyspsykologian palvelupäällikkö

 

Jos sinulla on oikeus lisäpalveluhankintaan organisaatiollesi, voit tiedustella sopivaa osaajaa organisaatiollenne nimetyltä työterveystiimiltä.

 

Esimerkiksi:

  • esihenkilövalmennukset
  • työyhteisövalmennukset
  • työyhteisösovittelu
  • työnohjaus
  • johtoryhmätyön kehittäminen.

Aihepiirit:

  • Työyhteisökriisit
  • Puheeksiotto ja varhainen välittäminen
  • Palautuminen
  • Kognitiivinen ergonomia
  • Hyvä työilmapiiri ja psykologinen turvallisuus

Lue myös:
Mielen huoli -linja

 

Pyydä tarjous työterveyspalveluista

Pihlajalinnan asiakaslähtöinen ja tarpeisiin perustuva toimintamalli saa aikaan terveyttä ja työkykyä kustannustehokkaasti. Laadukas ja ennaltaehkäisevä työterveystoiminta perustuu työpaikan tuntemiseen.Ota meihin yhteyttä, annamme sinulle tarjouksen. Tutustu Pihlajalinnan työterveyspalveluihin

Jätä tarjouspyyntö

 

Aikaisemmat ajankohtaiset uutiset

Johda itseäsi kuin Hercule Poirot

Toimitko työssäsi kuin Hercule Poirot? Mitä paineisempi tilanne, sitä varmimmin mestarietsivä ilmoitti kaikille osapuolille vetäytyvänsä...

Kokonaisvaltainen työergonomia

Mitä tarkoittaa ergonomia? Sana ergonomia tulee kreikan kielen sanoista työ ja luonnonlait (ergo ja nomos). Tässä työ tarkoittaa työelämässä...

Pidetään huolta työkyvystä

Suomalaisessa työelämässä ilmenee vanhaa yksioikoista suhtautumista sairaudesta aiheutuvaan työkyvyttömyyteen. ”Tulet töihin vasta, kun olet täysin...

Influenssa voi tulla kalliiksi

Tiesitkö, että terve työikäinen voi sairastaa influenssaviruksen vuoksi viikon ajan? Yhden sairauspoissaolopäivän kustannus on keskimäärin 400...

Tunnetko oman työkykyvalmentajasi?

Pihlajalinnan moniammatilliseen työterveyshuoltotiimiin kuuluu myös työkykyvalmentaja, joka toimii työterveyshuollossa sosiaalialan asiantuntija...

Arjen ajankäytön lautasmalli

Syyskauden käynnistyminen tarkoittaa monilla arkirutiineihin palaamista. Rutiinit – nuo mainio renki, vaan viheliäinen isäntänä. Uusi syyskausi...