Pihlajalinna Työterveys uudistuu vaikuttavuus edellä

Työelämä ja työterveys ovat kovassa myllerryksessä. Työterveyden ydintehtävä on yhdessä työnantajien kanssa pitää henkilöstö työkykyisenä. Olennaista on auttaa työnantajia välttämään työstä johtuvat sairastumiset. Työkykyisyys on kriittinen menestystekijä sekä yrityksille että koko yhteiskunnalle.   

Työterveyden toimintaympäristö on uudistunut lähiaikoina voimakkaasti:
 

Pihlajalinna Työterveys on sitoutunut tuottamaan laadukasta, lain ja asetusten mukaista työterveyspalvelua kustannus- ja terveysvaikutteisesti. Tämä on osa koko Pihlajalinnan strategista tavoitetta kehittää vaikuttavia ja vastuullisia palveluita asiakkaidemme hyödyksi. Henkilöasiakkaiden osalta vaikuttavuutta mitataan terveyshyödyllä, joka toteutuu parhaiten noudattamalla viimeisimpiä lääketieteellisiä hoitosuosituksia. Työterveydessä asiakkaana on asiakasorganisaatio, jolloin tavoitteena on yrityksille tuotettu kustannusvaikuttavuus hyvinvoivan ja terveen henkilöstön myötä.   

Vuonna 2024 Pihlajalinna Työterveys kehittyy entistäkin vaikuttavammaksi. Osana tätä työtä tuomme uudet, kustannusvaikuttavat palvelusisällöt kaikkien asiakkuuksiemme käyttöön. Mukana ovat muun muassa tutkimusnäyttöön ja parhaisiin käytänteisiin pohjautuva sairauspoissaolokäytäntöjen suositus organisaatioiden avuksi sekä digitaalinen hoidon tarpeen arviointi. Uudistamme myös asiakkuudenhallintajärjestelmämme, jotta voimme palvella teitä yhä sujuvammin.   

Muutosten tavoitteena on  aiempaa sujuvammat palvelut ja entistä vaikuttavampi työterveysyhteistyö, joilla pidämme huolta työkyvystä ja siten myös yritysten kilpailukyvystä. Kerromme tarkemmin näistä palvelusisällön muutoksista ja uusista toimintamalleista kevään aikana.   

 

Yhteistyöterveisin, 

Henni Hyytiä-Ilmonen 

Johtava työterveyslääkäri 

Pihlajalinna – Koko Suomen Työterveys  

 

Aikaisemmat ajankohtaiset uutiset

Tulos syntyy hyvinvoinnin kautta

Psykologinen turvallisuus työpaikalla on keskeinen tekijä, joka edistää sekä työntekijöiden hyvinvointia että yrityksen tulosta. Mutta miten tämä...

Lomalta paluun ABC

Miten ihanalta tuntuukaan, kun lämpö hellii jäseniä ja kaivattu kesäloma tuo vapautta ja vaihtelua päivien sisältöön. On aikaa ja mahdollisuuksia...

Kesäyön uni

Kesä on tullut vihdoinkin ja saanut meidät heräämään talven horroksesta. Valon määrä lisääntyy huimasti ja lämpö hellii niin kehoa kuin mieltäkin....

Kesä on aivojen palautumisen aikaa

Työterveyspsykologina huomaan vuosi toisensa jälkeen, että ihmiset odottavat kesältä vastapainoa pimeyden ja kylmyyden ajalle. Jos kesä osoittautuu...

Nainen, vaihdevuodet ja työelämä

Nivelkipuja, unettomuutta, sydämentykytystä, päänsärkyä, hikoilua? Tuntuuko, että rautainen ammattitaito ja osaaminen ovat yhtäkkiä katoamassa ja...

Johda itseäsi kuin Hercule Poirot

Toimitko työssäsi kuin Hercule Poirot? Mitä paineisempi tilanne, sitä varmimmin mestarietsivä ilmoitti kaikille osapuolille vetäytyvänsä...

Kokonaisvaltainen työergonomia

Mitä tarkoittaa ergonomia? Sana ergonomia tulee kreikan kielen sanoista työ ja luonnonlait (ergo ja nomos). Tässä työ tarkoittaa työelämässä...

Pidetään huolta työkyvystä

Suomalaisessa työelämässä ilmenee vanhaa yksioikoista suhtautumista sairaudesta aiheutuvaan työkyvyttömyyteen. ”Tulet töihin vasta, kun olet täysin...

Influenssa voi tulla kalliiksi

Tiesitkö, että terve työikäinen voi sairastaa influenssaviruksen vuoksi viikon ajan? Yhden sairauspoissaolopäivän kustannus on keskimäärin 400...

Tunnetko oman työkykyvalmentajasi?

Pihlajalinnan moniammatilliseen työterveyshuoltotiimiin kuuluu myös työkykyvalmentaja, joka toimii työterveyshuollossa sosiaalialan asiantuntija...