Fresh Servant – Kasvu vaatii ketteryyttä työterveys­kumppanilta

”Haluamme mahdollistaa hyvinvointia työntekijöillemme kuluttajien lisäksi” ‒ Hetki-tuotteista tutun Fresh Servantin reipas kasvu jatkuu, ja se vaatii ketteryyttä myös työterveyskumppanilta.

 

Sekä Fresh Servant että yrityksen työterveyskumppanina toimiva Pihlajalinna korostavat avoimen kommunikaation merkitystä hedelmällisen yhteistyön mahdollistamisessa.

”Liiketoimintamme kasvoi harppauksin, ja myös sairauspoissaolot olivat kasvussa. Tiesimme, että tarvitsemme työterveyshuoltoon kumppanin, jonka kanssa voimme lähteä rakentamaan uudenlaista tekemistä”, muistelee Fresh Servantin henkilöstöpäällikkö Paula Bodbacka viiden vuoden takaista tilannetta.

Bodbacka kertoo Fresh Servantin etsineen työterveyskumppania, joka pysyy mukana yrityksen kasvussa ja tarjoaa aktiivisesti näkemyksiä siitä, miten sairauspoissaoloja ja työkykyriskiä saadaan hallittua kasvun keskellä.

”Valitsimme työterveyskumppaniksemme Pihlajalinnan. Tiiviin yhteistyön avulla olemme saaneet vähennettyä sairauspoissaoloja ja tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Parasta on hallinnan tunne: asiat eivät tule yllätyksenä, ja pystymme puuttumaan tarpeeksi varhain esiin nousseisiin työterveysriskeihin.”

Tutustu Pihlajalinnan työterveyspalveluihin.

Tukea esihenkilöille ja haastaviin työolosuhteisiin

 

Bodbacka korostaa turvallisen työympäristön varmistamisen tärkeyttä, koska Fresh Servant on teollisuusyritys.

”Meillä tehdään kolmea eri tavalla kuormittavaa työtehtävää. Tuotantotyö on fyysistä seisomatyötä, jota tehdään kylmissä olosuhteissa. Se rasittaa helposti esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimiä ja hengityselimiä. Varastotyöntekijät työskentelevät samanlaisissa olosuhteissa, ja lisäksi työtä tehdään myös öisin. Hallinto- ja esihenkilötyötä tekevät puolestaan työskentelevät voimakkaan kasvun ja jatkuvan muutoksen keskiössä, joka aiheuttaa eri tyylistä kuormitusta.”

Nykyinen tuotantopinta-ala tuplataan, kun Pedersöressä, Pohjanmaalla, sijaitsevan tehtaan laajennus valmistuu.

Pihlajalinnan asiakkuusjohtaja Niina Karhela kertoo, että työterveyden asiantuntijatiimi tukee Fresh Servantin kasvua montaa eri kautta.

”Keskitymme työkykyriskissä olevien henkilöiden ennakoivaan tukemiseen ja teemme tiivistä yhteistyötä HR:n ja esihenkilöiden kanssa. Tarjoamme apua perehdytysprosessiin ja ergonomisten työteon tapojen kehittämiseen. Lisäksi koulutamme esihenkilöitä tukemaan tiimiläisiään työkykyyn ja ergonomiaan liittyvissä asioissa.”

Avoimesti ja lähellä liiketoimintaa

 

Sekä Karhela että Bodbacka korostavat avoimen kommunikaation tärkeyttä toimivan työterveyskumppanuuden ylläpitämisessä.

”Olemme käyneet vaikeitakin keskusteluja ja miettineet yhdessä, miten haasteet ratkaistaan ja onko meidän syytä toimia eri tavalla seuraavalla kerralla. Avoimuutta vaaditaan puolin ja toisin. Parhaaseen lopputulokseen pääsemme, kun asiakas avaa meille liiketoiminnallisia tavoitteitaan ja haasteitaan rehellisesti”, Pihlajalinnan Karhela kertoo.

Pihlajalinnan ja Fresh Servantin yhteistyö jatkuu nyt kuudetta vuotta.

”Kaksi kertaa olemme tehneet suuremman ja onnistuneen suunnanmuutoksen, joka ei olisi ollut mahdollista ilman avointa kommunikaatiota ja kumppania, joka tarjoaa meille näkemystä siitä, mihin juuri meidän kannattaa kehittää työterveyskumppanuuttamme”, Fresh Servantin Bodbacka summaa.

Haluatko tietää lisää?

Työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta. Terve ja motivoitunut työtekijä on yritykselle todellinen voimavara ja kilpailuetu. Jutellaan yhdessä, kuinka parannetaan teidän työterveyspalvelunne vaikuttavuutta.

Jätä tarjouspyyntö työterveyspalveluista.

 

Tarjoamme kaikille asiakkaillemme

  • Erinomaiset digitaaliset palvelut
  • Ympärivuorokautinen hoitajachat ja puhelinpalvelu työterveysasiakkaille
  • Hyvät edut työterveysasiakkaiden käyttöön
  • Räätälöidyt palvelut asiakasyrityksen tarpeisiin
  • Oman työterveystiimin
  • Kumppaniksi suomalaisen yrityksen – maksamme kaikki verot Suomeen