Naantalin seurakuntayhtymä – Avoin keskusteluyhteys luo hyvän asiakassuhteen

Pihlajalinna tarjoaa Naantalin Seurakuntayhtymälle työterveyshuollon sekä sairaanhoidon. “Olemme olleet tyytyväisiä yrityskaupan myötä alkaneeseen asiakkuuteemme.”

 

 

Naantalin seurakuntayhtymään kuuluvat Merimaskun, Naantalin ja Rymättylän seurakunnat. Seurakuntayhtymä huolehtii jäsenseurakuntiensa puolesta kiinteistöjen ja muun omaisuuden hoidosta, hautaustoimesta, yhteisestä viestinnästä, tietohallinnosta sekä talous- sekä henkilöstöhallinnosta. Yhtymällä on 45 työntekijää.

”Naantalin seurakuntayhtymä oli ollut Raision kaupungin työterveyshuolto Aurinkoristeyksen asiakas jo pitkään. Aurinkoristeyksen Naantalin ja Raision toimipisteet siirtyivät osaksi Pihlajalinna-lääkärikeskusketjua keväällä 2019 ja asiakkuutemme siirtyi yrityskaupan myötä Pihlajalinnalle.

Pihlajalinnan palveluista meillä on käytössä lakisääteinen työterveyshuolto sekä sairaanhoito. Näiden lisäksi olemme saaneet mm. työyhteisön päivään hyvän luennon unesta ja työntekijämme olivat siihen oikein tyytyväisiä. Näiden teemojen osalta neuvottelimme uusista palveluista ja vuoden 2022 alussa otimme käyttöömme Mielen huoli -linja ja Lyhytterapia -palvelut.”

Tutustu Pihlajalinnan työterveyspalveluihin.

 

 

Asioiden hoito on mutkatonta ja viestintä selkeää

”Oma kokemukseni Pihlajalinnasta on nyt reilun vuoden mittainen ja asioiden hoito on tuntunut mutkattomalta koko tämän ajan. Meillä on hyvä keskusteluyhteys työterveyshoitajan kanssa ja Pihlajalinnan asiakkuuksien hoito on ollut hyvin asiallista kautta linjan. Viestintä ja kommunikointi uusista asioista sekä muutoksista on selkeää.

Hyvien kokemustemme perusteella voimme suositella Pihlajalinnaa työterveyskumppanina myös muille yrityksille.”

Tuija Lankinen, talousjohtaja, Naantalin seurakuntayhtymä

 

 

Haluatko tietää lisää?

Työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta. Terve ja motivoitunut työtekijä on yritykselle todellinen voimavara ja kilpailuetu. Jutellaan yhdessä, kuinka parannetaan teidän työterveyspalvelunne vaikuttavuutta.

Jätä tarjouspyyntö työterveyspalveluista.

 

Tarjoamme kaikille asiakkaillemme

  • Erinomaiset digitaaliset palvelut
  • Ympärivuorokautinen hoitajachat ja puhelinpalvelu työterveysasiakkaille
  • Hyvät edut työterveysasiakkaiden käyttöön
  • Räätälöidyt palvelut asiakasyrityksen tarpeisiin
  • Oman työterveystiimin
  • Kumppaniksi suomalaisen yrityksen – maksamme kaikki verot Suomeen