Työterveysasiakkaidemme palvelukanavia selkeytetään ja parannetaan

Palvelemme jatkossa työterveyshuollon eri asiakkuusmuotoja niille kohdistettujen omien palvelulinjojen kautta. Palvelulinjojen eriyttämisellä sujuvoitetaan asiakaspalvelua ja parannetaan palvelun laatua.

Osana jatkuvaa kehittämistyötämme olemme tarkastelleet yhdessä asiakkaidemme kanssa heidän tarpeitaan ja toiveitaan. Asiakastyytyväisyyskyselyjen perusteella esiin on noussut tarve selkiyttää eri asiakkuusmuotojen palvelukanavia. Näin ollen Hoitajapalvelua käyttävien työterveysasiakkaidemme eri sopimusmuotoja vastaamaan luodaan omat palvelulinjansa. Kaikille asiakkaillemme on tarjolla sekä sähköinen asiointi että palvelunumero. 

– Aikaisemmin terveydenhuollon ammattilaisemme vastasivat samassa kanavassa kaikille työterveysasiakkaillemme, sopimusmuodosta riippumatta. Jatkossa tunnistamme kunkin asiakkaan tarpeet paremmin, kun he ohjautuvat suoraan tiimille, joka on perehtynyt asiakkaan sopimusmuotoon ja sen sisältämiin palveluihin. Näin voimme palvella asiakkaitamme entistä sujuvammin sekä ohjata heidät laadukkaammin ja entistä nopeammin oikean avun ääreen, toteaa johtava työterveyslääkäri Henni Hyytiä-Ilmonen.  

Tulemme informoimaan loppusyksystä niitä asiakkaitamme, joihin muutos vaikuttaa.   

Tulemme myös tuottamaan asiakkaillemme materiaalia muutoksesta henkilöstöviestinnän tueksi. Asiakkaillemme muutos ei tässä vaiheessa aiheuta toimenpiteitä.  

Aikaisemmat ajankohtaiset uutiset

Tulos syntyy hyvinvoinnin kautta

Psykologinen turvallisuus työpaikalla on keskeinen tekijä, joka edistää sekä työntekijöiden hyvinvointia että yrityksen tulosta. Mutta miten tämä...

Lomalta paluun ABC

Miten ihanalta tuntuukaan, kun lämpö hellii jäseniä ja kaivattu kesäloma tuo vapautta ja vaihtelua päivien sisältöön. On aikaa ja mahdollisuuksia...

Kesäyön uni

Kesä on tullut vihdoinkin ja saanut meidät heräämään talven horroksesta. Valon määrä lisääntyy huimasti ja lämpö hellii niin kehoa kuin mieltäkin....

Kesä on aivojen palautumisen aikaa

Työterveyspsykologina huomaan vuosi toisensa jälkeen, että ihmiset odottavat kesältä vastapainoa pimeyden ja kylmyyden ajalle. Jos kesä osoittautuu...

Nainen, vaihdevuodet ja työelämä

Nivelkipuja, unettomuutta, sydämentykytystä, päänsärkyä, hikoilua? Tuntuuko, että rautainen ammattitaito ja osaaminen ovat yhtäkkiä katoamassa ja...

Johda itseäsi kuin Hercule Poirot

Toimitko työssäsi kuin Hercule Poirot? Mitä paineisempi tilanne, sitä varmimmin mestarietsivä ilmoitti kaikille osapuolille vetäytyvänsä...

Kokonaisvaltainen työergonomia

Mitä tarkoittaa ergonomia? Sana ergonomia tulee kreikan kielen sanoista työ ja luonnonlait (ergo ja nomos). Tässä työ tarkoittaa työelämässä...

Pidetään huolta työkyvystä

Suomalaisessa työelämässä ilmenee vanhaa yksioikoista suhtautumista sairaudesta aiheutuvaan työkyvyttömyyteen. ”Tulet töihin vasta, kun olet täysin...

Influenssa voi tulla kalliiksi

Tiesitkö, että terve työikäinen voi sairastaa influenssaviruksen vuoksi viikon ajan? Yhden sairauspoissaolopäivän kustannus on keskimäärin 400...

Tunnetko oman työkykyvalmentajasi?

Pihlajalinnan moniammatilliseen työterveyshuoltotiimiin kuuluu myös työkykyvalmentaja, joka toimii työterveyshuollossa sosiaalialan asiantuntija...