Valitsimme työterveyskumppanin, joka sopii oman yrityksemme arvoihin ja imagoon
Pihlajalinna on osoittautunut meille hyväksi työterveyskumppaniksi, sillä saamme kaiken tarvittavan tuen henkilöstömme terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Meidän työterveyshuollon tiimissä on ammattitaitoiset alansa osaajat ja olemme saaneet parasta mahdollista asiakaspalvelua.
Vaimo on yksi maailman arvostetuimmista digitaalisen kaupan asiantuntijoista ja monikanavainen, täyden palvelun ratkaisutoimittaja. Vaimo on tuntee verkkokaupan kuin omat taskunsa ja auttaa brändejä, kauppiaita ja valmistajia menestymään digitaalisessa liiketoiminnassa. Vaimo Finlandilla on 50 työntekijää ja toimistot Oulussa sekä Helsingissä. Lisäksi osa työntekijöistä työskentelee etänä muilla paikkakunnilla kuten Tampereella ja Jyväskylässä.
Aloitimme Pihlajalinnan asiakkaana maaliskuussa 2020. Pienenä startup-yrityksenä olimme olleet pitkään hyvin suppealla palveluntarjoajalla ja työterveyspalvelumme oli hajautettu kahdelle eri toimijalle – toinen Oulussa ja toinen Helsingissä. Yrityksemme kasvaessa ja henkilökunnan lisääntyessä tarvitsimme laajemman palveluntarjoajan ja halusimme keskittää työterveyspalvelut yhdelle työterveyskumppanille. Teimme isoimpien toimijoiden kilpailutuksen ja saimme Pihlajalinnalta hyvän tarjouksen. Pihlajalinnan kanssa olimme heti samalla aaltopituudella. Meillä on hyvin samantyyppiset arvot ja he sopivat hyvin meidän yrityksemme imagoon sekä toimintatapaan. Oulussa myös hyvä sijainti ratkaisi, sillä Pihlajalinna sijaitsee aivan yrityksemme vieressä. Lisäksi oli tärkeää, että työterveyspalvelut löytyvät helposti myös etätyöskentelypaikkakunnilta.
Pihlajalinnan työterveyspalveluista meillä on käytössä työterveyshoitajan ja -lääkärin vastaanoton lisäksi erikseen määritellyt laboratoriotutkimukset sekä lääkärin lähetteellä tietty määrä röntgen- ja magneettikuvauksia. Erikoislääkärille pääsee työterveyslääkärin lähetteellä. Palveluihin kuuluu myös tietty määrä työterveyspsykologin ja -fysioterapeutin käyntikertoja. Nimetyn työterveyshoitajamme kanssa asiointi toimii todella hyvin. Saan hänet aina hyvin kiinni ja hän vie asioita eteenpäin rivakasti. Eteen tulleet mahdolliset haasteetkin on saatu aina hienosti hoidettua.”
Tutustu Pihlajalinnan työterveyspalveluihin.
Erityisesti työterveyspsykologin palvelut ovat saaneet kehuja henkilökunnaltamme
”Organisaatiomme on hyvin nuori ja keski-ikämme on noin 30 vuotta, joten tuki- ja liikuntaelinsairauksia ei juurikaan vielä ole. Ongelmat ovat olleet lähinnä mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvissä asioissa etenkin nyt korona-aikana.
Erityisesti työterveyspsykologin palvelut ovat saaneet kehuja henkilökunnaltamme. Sieltä on saatu aidosti tukea omaan tilanteeseen. Joitakin kolmikantakeskusteluja on myös ollut työterveyslääkärin, työterveyshoitajan, työnantajan ja työntekijän kesken. Ne ovat sujuneet oikein hyvin ja ammattimaisesti.
Järjestimme kevään aikana työterveyspsykologin luennon mielen jaksamisesta. Luennon agendalla oli koronavuosien itse kullekin tuomat haasteet ja miten näitä haasteita on tarkoitus yhdessä pyrkiä viemään eteenpäin. Työergonomiatarkastukset ovat lykkääntyneet koronan takia, mutta ne ovat nyt uudelleen suunnitteilla. Tarkastuksessa työfysioterapeutti käy katsomassa työpisteet, valaistuksen ja näyttöpäätteet.”
Kommunikaatiomme toimii hyvin ja olemme saaneet apua aina sitä pyydettäessä
”Työntekijöiltä saamani palaute on ollut pääsääntöisesti hyvää pientä ajanvarausongelmaa lukuun ottamatta. Muutaman kerran on tullut vastaan, että erikoislääkäriajan varaajalla ei ole ollut ajantasaisin tieto siitä, minkälaisia aikoja meidän sopimuksellamme voi varata. Silloin sopivan ajan saaminen on saattanut venyä useammankin viikon, vaikka myöhemmin katsottaessa sopivia aikoja olisi ollut saatavilla aikaisemminkin. Antamani palaute otettiin heti käsittelyyn ja vietiin asiaa eteenpäin. Saimme nopeasti tiedon, miten asia olisi pitänyt hoitaa ja pahoittelut tapahtuneesta. Kyseessä oli inhimillinen ajanvarauksen virhe ja palaute hoidettiin hyvällä ammattitaidolla.
Meillä on ohjausryhmä, joka kokoontuu pari kertaa vuodessa. Kokouksissa katsotaan missä ollaan menossa ja tutkitaan tilastoja kuluneen vuoden osalta. Tämä pitää meidät hyvin ajan tasalla. Kommunikaatiomme toimii hyvin ja olemme saaneet apua aina sitä pyydettäessä. Olemme oikein tyytyväisiä Pihlajalinnan työterveyspalveluihin ja voin ehdottomasti suositella Pihlajalinnaa työterveyskumppaniksi myös muille yrityksille.”
Annuli Perttunen, HR Manager — Vaimo
Haluatko tietää lisää?
Työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta. Terve ja motivoitunut työtekijä on yritykselle todellinen voimavara ja kilpailuetu. Jutellaan yhdessä, kuinka parannetaan teidän työterveyspalvelunne vaikuttavuutta.
Jätä tarjouspyyntö työterveyspalveluista.
Tarjoamme kaikille asiakkaillemme
- Erinomaiset digitaaliset palvelut
- Ympärivuorokautinen hoitajachat ja puhelinpalvelu työterveysasiakkaille
- Hyvät edut työterveysasiakkaiden käyttöön
- Räätälöidyt palvelut asiakasyrityksen tarpeisiin
- Oman työterveystiimin
- Kumppaniksi suomalaisen yrityksen – maksamme kaikki verot Suomeen